perjantai 30. joulukuuta 2011

USA: Dresscode - Casual

Tarttu sieltä Ameriikoista pari vaatettakin mukaan, ja sanonpa taas, että olisinpa vaan ostanut enemmän :D

Anyway, jenkkien pukeutumistyylistä sen verran, että hyvän maun rajoja se ei ole nähnytkään - ainakaan eurooppalaisen silmään. Siellä mun mielestä viis veisataan jostain etiketeistä, ja mallille voi mennä ihan hyvin hengaamaan vaikka yöpuvussa. Parasta oli, kun näin Bostonissa siistiin jakkuhamepukuun pukeutuneen naisen, jolla oli jaloissaan valkoiset juoksulenkkarit ja tennissukat vedetty niin korkeelle ku mahollista. SIIS OIKEESTI! Oisin ottanu kuvan jos oisin mitenkään kerennyt! Ihmetytti myös ihmisten suosima farkkutyyli.... Miehillä (92 %) sellaset rumat, kirkkaansiniset, suorat mutta löysät farkut ja just jotkut vanhat lenkkarit siihen vielä ekstrana. Naisilla oli useiten mahdollisimman epäimartelevat leveälahkeiset farkut (juu on taas muodissa, mut tiiätte mitä meinaan), jotenki tosi "perus"malliset.


Toisaalta mä löydän tästä paljon hyvääkin! Ensinnäki rakastan sitä, kun tytöt kehtaa tulla ostareille esim. siistissä verkka-asussa (esim. Abercrombie & Fitch tai Hollister)! Tutustuin siellä muuten yhteen tyttöön, jonka selitys tähän oli se, että kaikki on läskimpiä kuin Euroopassa... Ok! En tiiä miks Suomessa verkkareita julkisilla paikoilla kartetaan ku ruttoa? No hyvä mun tässä puolustella, ku koen esim. istuvat verkkarit ihanimmiks housuiks mitä löytyy, myös ulkonäöllisesti! Istuvat farkut tulee onneks hyvänä kakkosena :D

No nyt kuitenkin jotain ostoksia:


Yllättävä valinta, eli verkkarit Hollister, kengät Target.


Anteeksi pyllykuva, housujen idea löytyy nähkääs takapuolesta! Ja noi ei oo noin sukkikset oikeesti, alla ehkä vähän parempi kuva! Verkkarit Aéropostale (en oppinu ees viikossa sanomaan tota nimeä).


Hollisterin t-paita oli must have. Muuten onks se näin, että Tukholmassa on Hollister? Jos on, niin tietääkö joku hintaluokasta mitään?


Toi takki oli superlöytö ja aivan ihana! Kattokaa miten hullu karvahuppu :D Toi takki on sellanen maastonvihree, kuvassa näyttää ruskeelta. Takki American Eagle Outfitters.


Huivi H&M (olihan nyt sielläki käytävä!), huppari Hollister, housut Aéropostale.


Ostin kans Bostonin kaduilta tollasen Red Sox-henkisen Boston-paidan, eks oo kiva? Hintaaki oli hurjat 6 dollaria!

Näiden juttujen lisäks ostin alusvaatteita ja perusjuttuja..! Eli ei nyt kauheesti taas mitään. Mietinpä vaan, että mihin se xxx $ rahaa meni :D Ai niin muuten, en ostanu Abercrombielta MITÄÄN itelleni! Ihan vaan siksi, että Hollisterilla on samat vaatteet mutta kivempi logo :)

Onks muilla samoja mietteitä amerikkaisesta pukeutumistyylistä? Enkä nyt tietenkään halua yleistää, että kaikki jenkit sitä ja tätä! Ite huomasin tän vahviten nyt tuolla New Hampshiressa, mut siis kyl tätä muuallaki Jenkeissä näkyy. New Yorkissa varmaan vähiten...

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

USA: The Promised Land of Cosmetics

Kootaas nyt vähän juttuja Jenkkien matkastani, en kyllä aio tehdä mitään "päivä 1", "päivä 7" shittiä :D Kuitenkin, kuten arvata saattaa, tuli kosmetiikkashoppailua matkalla harrastettua jonkin verran. Aloitetaan siis siitä :) En ala mitään pitkiä analyyseja näistä vääntämään, se ois ihan tyhmää siihen nähden, ettei näitä saa ees Suomesta.

Mun täytyy sanoa, että pääsin sieltä ihan helvetin vähällä, jos miettii, mitä kauheuksia olis voinu tapahtua... Nyt kyllä kaduttaa niin vietävästi, etten raahannut sieltä enempää tavaraa mukanani :D Kyse ei tosiaan ollut tarjonnan puutteesta, pikemminkin mun laukkutilasta (plus se typerä painoraja 20 kg, jonka ylitin reippaana tyttönä) ja hetkellisestä mielenhäiriöstä, joka sano, että älä ny kaikkea osta... Olis pitäny ostaa!


Hyllyt tursusivat kaikkea uutta ja ennen kaikkea halpaa, en vaan tajuu miks en haalinu kaikkea mahdollista? Osasyy voi olla kyllä kavereiden lahjat, joita piti samalla miettiä :) Nooo, seuraavaks on vuorossa Kalifornia, eli siellä sitte muistan kuunnella sydäntäni ja unohtaa päänsisäiset järkipuheet!

Tässä kuitenkin siis saalista:



Kuvista varmasti puuttuu jotain (ostokset on jo asettunut ympäri kämppää), mutta that's pretty much it! Ihania juttuja kuitenkin tarttui matkaan.


Body: Tää näky on varsinkin säälittävä, en vaan voi uskoa etten ostanut juuri muuta kuin Victoria's Secret-rasvoja! No okei, ehkä en tarvii enää yhtäkään ylimäärästä, ja kaiken lisäks sain rasvoja joululahjaksikin :) Mut ah jes, sain ton Palmer's-tehorasvan, jota käytän yöintensiivihoitona naamalle kerran kuussa! Ja joo kuulostaa pelottavalta, mutta tasottaa tehokkaasti ihon sävyä.


Skin: Clean & Clear muodostui mulle kivaksi uudeksi tuttavuudeksi, toi kasvorasva on varsinkin ihana. Heleyttää ja SPF 15! Freemanin uuden kasvonaamion mä yllättäen ostin heti sillä sekunnilla kun sen näin, eikä tuottanut pettymystä :) Palmer's tarjosi sen etsimäni öljyn, joka on siis lähinnä vartalolle tarkoitettu - ite käytän sitä kasvoihin yövoiteena arpia häivyttämään. Tästä ehkä lisää lähitulevaisuudessa...


Hair: MIKS MÄ OSTIN VAAN KAKS SHAMPOOTA? (Iina, sun laukussa ei ollut enää tilaa postimerkillekään.) Oon tyhmä :( Noi on kyllä ihania, tossa siis Herbal Essences Hello Hydration sekä Organix Coconut Milk-shampoot. Hirvee selitys menossa, mut pakko sanoo, että toi Palmer'sin hiusnaamio on aivan ihana!!! Sitte toi Aussie Hair Insurance-hoitoainesuihke :D Oltiin tyyliin Walmartissa ja mä näin sen Aussie-hyllyn ja aloin kiljuu Johnille et miks Aussie näyttää tältä, kato nyt, vähän outoo, hahah, haiseeki erilaiselle! Sitä varmaan kiinnosti ihan sairaasti... Mut en tajuu mikä noita vaivaa? Oli myös ihan pilkkahintasia ne kaikki... Ja jäätävän kokosia puteleita!


Buu, sinne jäi... :( Oli kyllä jännä, ettei noi haissut yhtään Aussielle. Noissa oli tosi kivat perustuoksut, aika makeat. Esim. toi mun suihke tuoksuu aika paljon kookokselle!


Make-up: Meikkejäkään en paljoa ostanut, lähinnä tarvitsin ripsarin, joten päädyin Covergirl Lash Blast Luxe-maskaraan (ihana nimi!). Kotona tajusinkin, että tämä on shimmer-ripsari, mikä ei mua kyllä haittaa! Tuo siis väriä ja volyymia, mutta pientä hohtoa on myös nähtävissä. Toi merkki Hard Candy osoittautui mun uudeksi lemppariksi! Primerit on loistavia, huulikiilto ihana sekä poskipuna mun uus lemppari.



Joku joskus kyseli mun lemppariposkipunaa, niin sanonpa vaan nyt, että tällä hetkellä se on tämä! Mut joo ei siitä taas sen enempää, koska tätäkään merkkiä ei saa varmaan mistään.


Fragrances: Victoria's Secretiltä löysin Gorgeous-tuoksun, joka on aivan ihana! Toi Doven vartalosuihke lähti mukaan ilman sen suurempia ihmettelyitä, koska muistan katuneeni Miamin reissun jälkeen, etten ostanu tota. Mut joo, aivan ihana tuoksu, ne tietää ketkä tykkää tosta Doven Go Fresh-sarjasta :)

Siinä nyt taiski olla sitte lähes kaikki, tai no, ostin Crestin hammastahnan, Doven samaa sarjaa olevan dödön ja pari huulirasvaa :) Ite oon kyllä ihan tyytyväinen!

Meinasin muuten kirjottaa äsken, että hei mut mitä teille kuuluu, ku ei olla juteltu niin pitkään aikaan :D Eli mitä siis kuuluu? What did I miss?

lauantai 24. joulukuuta 2011

Jouluja!

Toivotin tänään jokaiselle asiakkaalle joulua eli n. miljoonalle ihmiselle, mutta kyl mä vielä teille jaksan toivotella! :) ELI IHANAA JOULUA! <3


Suokaa anteeksi Paintin käyttö kuvassa (ja muutenkin kuvan sopimattomuus), halusin vaan ottaa jonkun kuvan sieltä Jenkeistä tähän... Ihastuttava, eikö?


Lahjaksi saadut kuulokkeet jo kaulassa ;) Mut hei, viettäkää kaikki ihan paras joulu! Mä palailen myöhemmin matkajuttujen kanssa :)

torstai 15. joulukuuta 2011

John says hi!

Tääl on ollu ihanaa, rahaa on menny vaan liikaa ja tuntuu etten oo ees ostanu viel mitään :D Varsinkaan sitä tärkeintä eli joululahjoja...Tää päivä oltiin kuitenki siis Bostonissa, täs ois pieni videotervehdys Johnilta! :)


maanantai 12. joulukuuta 2011

I'm shipping up to Boston

Alotetaas tällä:



Jeeee! 8 tunnin päästä mä istun lentokoneessa matkalla kohti Bostonia :) Toivotaan että kaikki menee putkeen, mä varmaankin bloggailen sieltä paikan päältä vähän jotain kuvia tai videota!

Hoidin tossa just vähän viime hetken "fiksailuita", kynsilakkaa, kulmaväriä, itseruskettavaa... Pitää nyt yrittää näyttää ees luonnollisesti hyvältä, koska sen lennon jälkeen on kuitenki aika räjähtäneen näkönen...


Toi itseruskettava on muuten yks tuote jonka Marika toi mulle Saksasta! Oon tykänny paljon :) Varsinki nyt kun en omista enää sitä St. Moritzin sprayta. Valitsin muuten ovelasti kynsilakkoihin tollaset superneutraalit värit, ettei vaaaan ala kyllästyttää viikossa. En tosissaan aatellu alkaa lakkailee siel kynsiä...

Mun pakkaamiset on muuten ihan säälittävää luokkaa, kaikki on nimittäin kyselly, et onko hirvee pakkausstressi :D Eipä oo ollu, koska hyväksyn sen, että otan tosi vähän tavaraa mukaan! Aion jättää kaikki kasvorasvat ja -putsaritki pois, koska meen heti ensitöikseni Walmartiin ostamaan uudet! John jo lupas et käydään siellä heti :)


Mä oon muuten ilmeisesti oikeen innostunu julkasemaan näitä meikittömiä kuvia blogissa, johtuisko siitä, että isotretinoiinikuuri on tehnyt työnsä? :) (vai siitä, etten jaksa enää tyyliin edes meikata) Tuolta laukusta pilkistää muuten Iittalan kassin kuva, siellä on vähän suomalaisia tuliaisia Johnin perheelle! Haluun olla mahdollisimman hyvä house guest.. Onneks Wikipedia auttaa tässäkin tilanteessa:


No vitsi vitsinä, enköhän mä siellä selviä ihan perussuomalaisella järjellä ja kohteliaisuudella. En kyllä kielläkään lukeneeni tota artikkelia :D


Mä raavin kasaan n. 14 dollaria täältä kotoota, ajattelin, että täähän on hyvä tilaisuus käyttää ne pois! Onneks mulla on kuitenkin vähän lisääkin rahaa mukana, huhhuh ku ajattelen sitä rahanmenoa siellä. Yritän kuitenki ottaa iisisti...

Mä yritän nyt mennä nukkumaan, koska huomenna on mun mittapuulla aivan tajuttoman aikanen herätys :D Toivottakaa hyvää matkaa, I'll catch up with you later! 

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Tylsä postaus

Mulla on kauhee blogikriisi - tuntuu ettei oo mitään tarpeeks hyvää kirjotettavaa! Ei tuu otettua kuvia, varsinkaan ku näytän joka päivä ihan järkyttävältä (hätäponnari ja 5 minuutissa suhittu meikki/ei meikkiä). Ei sellasia kuvia tee oikeen mieli julkasta täällä...

Ajattelin tehä tällasen höpinäpostauksen nyt pitkästä aikaa, koska mun mielessä on liikaa asioita, jotka on pakko purkaa johonki! Ensinnäki: pääseekö tällasella passilla Yhdysvaltoihin?


Onhan toi nyt aika huonossa kunnossa, mutta sivuissa ei ole repeämiä tai muuta. Mut mitä luulette? Kuinka tarkkoja siellä ollaan? On tolla samalla passilla oltu Jenkeissä kaks kertaa, mutta jotenki musta tuntuu, että toi on pahentunu :D

Muutenki tää Jenkkeihin lähtö stressaa mua kauheesti! Ensinnäki - riittääkö mulla rahat? Pitäis ostaa kaikille kavereille ja vielä kaikenlisäks poikaystävälle joululahjat (ja poikaystävälle vielä synttärilahjaki) ja sit yrittää kattoo vielä itelle ne jutut, jotka haluis mieluusti ostaa. Toivon vaan, ettei se koko reissu mee stressaamiseks! Mua myös jännittää tavata Johnin perhe, John asuu siis vielä himassa. Sillä on kaks siskoa, 22- ja 24-vuotiaat, ja tapaan neki, ääk. Pelottaa vaan, että rikon siellä talossa jotain hulluja jenkkiläisiä etikettejä, ja ne pitää mua epäkohteliaana ja tyhmänä! No ehkä ei. Ai niin, puhuttiin Johnin kanssa just Facebookissa ja se sano, että se vois välillä vannoa mun olevan native speaker, koska käytän esim. paljon slangia ja muutenki rikasta englantia, hihiii! Olin hullun otettu :) Selitin kyllä, että se johtuu siitä, kun oon koneella kattonut niin pitkään kaikkia sarjoja (Frendit, Sinkkuelämää, Big Bang Theory, Sopranos...) ilman mitään typeriä tekstityksiä, joten eihän siinä voi muuta ku oppia kieltä!

Sit kans mietin, että mitä mä veisin niille kiitokseksi majapaikasta, kossua ja salmiakkia (okei John tilas Karhua ja salmiakkia :D)...? Noooot. Kelattiin mutsin kanssa jotain Iittalalta... Saa nähdä! Pitäis kans nyt heti hakee se viisumi ja varmaan sata muuta asiaa, jonka oon unohtanu. Plussaa on nyt se, että tajusin mun lentojen (vaihdan Islannissa) kestävän yllättävän vähän yhteensä, joku 9 tuntia. Ootin nimittäin jotain 13 tuntia...

Oon yrittäny olla shoppailematta, mutta ostin tossa H&M:stä ihanan neuleen lentokoneeseen ja hauskan korun, jossa tulee monta eri vaihtoriipusta!


Sydän ja sormus oli ehdottomasti kivoimmat riipukset. Tulee varmasti käytettyä :)


Toi perhonen on ihan soma, mutta toi hevonen on ehkä vähän överi :D Enkä haluu leimautua heppätytöksi! No ei, onhan toikin ihan söpö. Kätevä koru kuitenkin!

Mitähän vielä... Kello on muuten taas sata miljoonaa... Onneks huomenna ei oo töitä, vaan oon menossa ihotautilääkärille kontrollikäyntiin ton isotretinoiinikuurin takia. Sinne menee taas ihan kivasti rahaa, ja niin menee muuten niihin itse lääkkeisiinkin... Ka-ching! Ehkä tää on kuitenkin sen arvosta :)

Mua myös inhottaa se, että nähään poikaystävän kanssa nyt seuraavan kolmen viikon aikana nii vähän, ku ens viikonloppuna sillä on vaan yhen päivän loma ja sillon vielä synttärit. Ei jää kauheesti kahdenkeskeistä aikaa :( Sitte lähenki sinne Ameriikkoihin ja 2 viikkoa hurahtaa siinä, ettei nähä. Onneks sitä seuraaki joulu ja uusivuosi, toi yks on sillon lomilla melkeen jatkuvasti! Sitte onki ohi tää vuoden inttileskeys, oho. :D En voi uskoa. Miten vuos on menny niin nopeesti? Miten en oo saanu mitään aikaseks? Teijän pitäs nähä se lista minkä sillon tein (onneks vaan ajatuksen tasolla), että mitä kaikkea se Iina nyt saa aikaseks ku mies lähti armeijaan... 1. Alotan joogan 2. Valaistun 3. Luen kaikkii kirjoja 4. Oon tosi hyvässä kunnossa 5. Kehitän itteeni paremmaks ihmiseks 6. Tahkoon rahaa ja ehkäpä uuden duunin 7. Saan rutosti uusia kavereita 8. Kirjotan blogia (CHECK! Yks, jes) and the list goes on. Et joo. Ajattelin tehdä vielä jonku inttileskipostauksen ennen kun I/2012-erä astuu palvelukseen. Ehkä siitä on hyötyä sitten tuleville "leskille" :) Ite oisin kaivannu sillon alussa ainaki jonkinnäköstä vertaistukea ja ohjeistusta!

Tulipa harmaa postaus näin ankeilla ja vähillä kuvilla, kiitos jos jaksoit lukea tänne asti! Hyvää (myöhäistä) itsenäisyyspäivää vielä kaikille :) Öitä!

perjantai 2. joulukuuta 2011

Ensin tunsin auringonlaskun lämmön, sitten löysin rytmin, kunnes menin shokkiin...

Heloou! Eli asiaa tuoksuista tällä kertaa, ajattelin nimittäin esitellä jotain tuoksuja mun oman nenän mukaan, koska mun mielestä jotkut lehtien tuoksukuvailut menee aina niin päin honkia ettei mitään rajaa! En siis vilkaisekaan mihinkään hajuvesisivustoille, jossa kuvaillaan näitä tuoksuja....


Yllä siis mun eniten käyttämät tuoksut, vaikka olishan niitä vielä pari tuolla jemmassakin... Yritin nyt laittaa nää tiettyihin "ryhmiin", jotta sais jotenkin järkevästi eriteltyä nämä.

1. Calvin Klein - One Shock




Ostin tän eilen hetken mielijohteesta "ykköstuoksukseni" (mulla on pakko olla aina yks päätuoksu), koska mun Kicks-kuponki oli menossa vanhaksi. Tää oli jotenkin rakkautta ensi haistamisella. Myös pullo on tyylikäs!

P.S. Tietääks joku ton mukana tulevan korkin funktion? Siis paketissa oli hajuvesi, jossa korkki, ja erikseen toi pumppausosa. Laitoin pumppausosan kiinni ja ei se korkki oo mahtumassa siihen. Toi ei ees mahu pakettiin pumppausosan kanssa ja eihän tota voi missään laukussa pitää kun se pumppautuu sinne. Auttakaa blondia.. En ihan tajua :s

Ensimmäinen tuulahdus on pippurinen (älä tuomitse tässä vaiheessa, anna tuoksun kehittyä), sen jälkeen alta tunkee hedelmäinen sitrus, ja viimeisenä makea vanilja, joka jää iholle hallitsemaan. Ihana, lempeä, tietyllä tapaa talvinen. Lämmin mutta raikas. Sä toivot tän olevan sun ominaistuoksu.


2. Burberry - Beat Eau de Parfum / Eau de Toilette 




EdP: Sain tän äidiltä tuliaiseks vahingossa, olin nimittäin pyytänyt uutta pulloa tota Eau de Toilettea. No, yllätys oli positiivinen, koska tää oli mulle ihan erilainen tuoksu, mitä oon ennen käyttänyt. Nyt täytyy sanoa, että eniten kehuja miehiltä (muilta ku poikaystävältä) saanu tästä tuoksusta. Tuoksumuistona syksy ja kirpeä ilma, sekä uudet vaatteet. Hyvä muisto.

Aika tumma, jotenkin mausteinen... Haiseeko tässä vähän kaneli? En tiiä. Silti aika raikas. Ehdottomasti tuoksu talveen. 


EdT: Yks ikuisista lemppareista, tulee mieleen jotkut ajat lukiosta. Positiivinen tuoksumuisto... Tulee mieleen myös kevät ja tyylikriisit (yritin olla jotain mitä en ole :D).

Hedelmäiskukkainen, raikas, hento, ihan selkeä kevättuoksu. Tyylikäs ja ajaton.


3. DKNY - Be Delicious Fresh Blossom / Nina Ricci L´Elixir




DKNY: Ostin tän joskus aika lyhyen harkinta-ajan jälkeen aleista, muistaakseni uudenvuoden aattona. Varmaan ajattelin, että tästä tulee mun vuoden 2011 tuoksu! Tuoksumuistona se uudenvuoden aatto ja pakkanen.

Kukkainen, mutta makea. Tuoksuu myös vähän pesuaineelta/valkaisuaineelta. Raikas ja sopii mielestäni jokaiseen vuodenaikaan ja kaikkiin tilaisuuksiin. Aika yleispätevä tuoksu.


Nina Ricci: Muistan ostaneeni tän Stockan lahjakortilla, tosi hätäsellä päätöksellä. Tuoksumuistona talvi, ajotunnit sekä Tapsan kanssa ulkoilu. Ja korkeavartiset saappaat! Yhdistän selvästi nää kaikki vaatteisiin.

Mukaansatempaava, vähän myrkyllinen tuoksu, joka kuitenkin houkuttelee... Ensin tulee joku makea kukka, jonka jälkeen tuoksu makenee lisää. Tuoksu ei itselleni sovi, mutta tykkäisin kyllä jonkun muun päällä. Miellyttävä, ehkä myös vähän vaniljainen.


4. Beyoncé - Heat Rush / Paris Hilton - Can Can / Juicy Couture - Viva la Juicy




Beyoncé: Sain tän tosiaan poikaystävältä lahjaksi, koska olin hehkuttanut tätä jo kauan (sain näytteen Voicen muotiviikolta)! Ihana käyttää tuoksua, joka on myös "approved by the boyfriend"...;)

Supermakea, mutta silti hienostunut tuoksu. Tihkuu jotain kinuskia ja hedelmää. Nam! Vakavuutta tähän tuoksuun kai tuo joku kukka...


Paris Hilton: Tää on jostain aikojen takaa, mutta silti tykkään tuoksusta kovasti. Tuoksumuistona lukion vessa (siellä tätä laitettiin, "laita mullekki") :D

Mä oon aina haistanut tässä itsepäisesti vadelman! Aika makea tuoksu, jossa on sellaista "sähkön tuoksua"... Tiedättekö? Haisee myös vähän alkoholilta.


Juicy Couture: Ostin ton kätevän rullapullon Floridasta pari vuotta sitten. Vierailin nimittäin Juicy Couturen liikkeessä ja sieltä sitten luksusvimmassani halusin ostaa edes jotain, ja tähän mulla oli varaa :D Tuoksumuistona se koko matka. Tulee myös tosi kallis olo kun tätä laittaa... Mä oon muuten haistanu tän duunissa varmaan viideltä asiakkaalta, eli tosi vahva tuoksu.

Makea, lämmin, kallis. Meinasin sanoa että taas mä haistan sen vadelman mutta se oliki toi viereinen Can Can taas. Selvä biletuoksu. Ja tää on myös niihin tilanteisiin, kun sun on pakko tehä vaikutus johonkin ihmiseen.


Bonuksena vielä kuva Escada-miniatyyreistä:


Musta on alkanut tuntua siltä, että oon vähän liian vanha näille kesätuoksuille... Näättekö ton kolmannen pullon tossa, Sunset Heatin? Siinä on mun voimakkain tuoksumuisto: se kevät ku me tutustuttiin mun poikaystävän kanssa. Aamukaste, nahkatakki, iho, Body Shopin satsumarasva sekotettuna tohon... Kauheeta (ja ihanaa) miten tuoksulla voi palata ajassa taaksepäin!

Näistä tuoksuista vois jauhaa varmaan loputtomiin, mutta eiköhän tässä ollut nyt jonkinnäköistä pohdintaa ja tulkintaa hajuvesistä. And now - mikä on sun lempituoksu? Kertokaa myös tuoksumuistoja! Niissä on sitä jotain :)